Lisäohje yhdistyksen painepesurin käyttöön
VIEMÄRIPUTKEEN SYNTYNEEN TUKOKSEN AUKAISU
Omakotitalon kellarikerroksen lattian alla olevan viemäriputken vietto on niin loiva, että sinne voi syntyä vuosien mittaan ahtauma tai jopa selvä tukos. Yhdistyksen painepesuriin voidaan liittää viemäriputken puhdistukseen tarkoitettu15 metrin pituinen paineletku, jonka päässä on tarkoitukseen kehitetty suutin.
Huoltotoimenpiteenä pitäisi viemäriputki puhdistaa aika-ajoin, esim. 10 vuoden välein. Tällä huoltotoimenpiteellä vältytään ikävistä seurauksista joita syntyy, kun viemäri ei vedä, vaan tulvii alakerran lattiakaivoista.
TOIMINTAOHJEET
1. Ennen kuin hankit ko. painepesurin kotiisi, on syytä avata lattiakaivojen puhdistustulpat. Nämä tulpat on aikaisemmin tehty teräksestä, jotka ovat mahdollisesti vuosien aikana ruostuneet niin tiukkaan, ettei niitä saa auki kiertämällä, vaan ne pitää porata kokonaan rikki ja korvata messinkisillä uusilla tulpilla.
2. Vasta sitten kun puhdistusreikien tulpat on saatu auki, haetaan painepesuri kotiin. Jatkossa tapahtuva työ edellyttää, että tekijällä on hyvät kumikäsineet käytettävissä, sillä viemäriin työnnettävä paineletku likaantuu.
3. Liitetään muoviletku vesihanaan ja täytetään se vedellä.
4. Liitetään muoviletku painepesuriin.
5. Liitetään painepesuri sähkökoskettimeen.
6. Asetetaan esim. muovikassi paineletkun suuttimen päälle ja varmistutaan siitä, että kun painepesuri käynnistyy, niin suuttimesta täytyy tulla vettä paineella. Tämä muovikassisuojaus on tarpeen sen takia, kun muutoin painevesi suihkuaa taaksepäin tekijän päälle.
7. Kun edellä kuvatut toimenpiteet on suoritettu, työnnetään paineletkua puhdistusreiästä viemäriputkeen niin pitkälle kuin mahdollista, mieluummin koko paineletkun pituudelle. Jos kuitenkin tulee jokin este paineletkun etenemiselle, käynnistetään veden suihkutus, sekä jatketaan paineletkun työntämistä eteenpäin. Kun koko paineletku on sisällä viemäriputkessa, aukaistaan vesihanoja niin paljon kuin mahdollista, keittiöstä, pesuhuoneesta, kattilahuoneesta jne.
8. Tästä eteenpäin tarvitaan kaksi henkilöä työn suorittamiseen. Toinen pitää painepesuria koko ajan käynnissä ja toinen liikuttaa paineletkua viemärissä edestakaisin noin 30 cm:n liikkeinä ja vähitellen vetää paineletkua ulos viemäristä. Paineletkussa on punainen merkki lähellä alkupäätä ja tämä merkki varoittaa siitä, että jos ulosvetoa jatketaan tästä eteenpäin, vesi suihkuaa tekijän silmille. Työnnetään vielä kerran koko paineletku sisälle viemäriin ja toistetaan edellä kuvattu edestakainen liikesarja. Kun työ on tehty ja viemäri on taas kunnossa, irrotetaan paineletku painepesurista sekä pestään paineletku vedellä sopivaa pesuainetta käyttäen.
Takaisin