Nummenmäen Pientalot ry

Etusivu
Hallitus Tapahtumia Jäsenedut
Talkkarit Laitevuokraus Edunvalvonta Kuvia

 

Edunvalvonta

Nummenmäen Pientalot ry seuraa jäsenalueensa kehitystä ja puuttuu epäkohtiin tekemällä aloitteita ja antamalla lausuntoja. Seuraavassa on lueteltu toimenpiteitä kahden vuoden ajalta.

V. 2010

   Esitettu ympäristö- ja kaavoituslautakunnalle Kuuvuoren alueen katuverkoston katujen muuttamista pihakaduiksi
Esitetty kiinteistöliikelaitokselle tonttiliittymien ja sivukatujen aurausvallien sekä liikennevalopylväiden vierustojen lumien poistoa 
Esitetty kaupungille Kuuvuoren ja Vesilaitoksen luistelukenttien valojen käyttämistä iltapäivähämärän ja illan pimeän aikana sekä pukukoppien käyttämistä ja valaisemista
Tehty aloite Kiinteistöliikelaitokselle Lauri Viljasen puiston nimikyltistä 
Uudistettu aloite Vanhan Hämeentien bussikatoksista
Tehty aloite Leikkiviä lapsia – reliefin palauttamiseksi Nummenmäelle
Tehty aloite Hannunniitun leikkikentän valaisemiseksi
Tehty aloite Kotimäenkadun loppupään pysäköintikiellosta ja käyty asiasta neuvonpitoa Liikennesuunnitteluviraston kanssa 
Viraston vastaus: valmisteilla esitys pysäköintikielloksi talvella
Esitelty alueen lehdistölle Pakan liikenneongelmia ja ratkaisuehdotuksia
Tehty esitys Honkakujan päällystämiseksi ja uudistettu esitys Uudenpellonkadun ja Kulmalankadun päällystämiseksi  Saatu tieto, että päällystysesitykset on lähetetty eteenpäin Kiinteistöliikelaitoksen käsittelyyn
Tehty esitys kaupungille Naavapolun valaisemista
Tiedusteltu Simolankadun loppupään liikennerajoitusanomuksen edistymistä. Viraston vastaus: valmisteilla esitys 30 km/h
Annettu lausunto Ympäristö- ja kaavoitusvirastolle Pääskyvuoren kasarmialueen kaavoituksesta
Annettu lausuntoja asemakaavoista Kirkkotien suunnittelualue, Uhrimäki ja Pääskyvuorenrinne sekä perehdytty kaavoituskatsaukseen


Lisäksi
Osallistuttu jätepolitiikan valmistelukokoukseen ja jatkettu aiheesta kahdessa työryhmässä
Oltu mukana Turku kulttuuripääkaupunki 2001 Puutalojen helmet -hankkeessa yhteistyössä turkulaisten asukasyhdistysten ja Uudenkaupungin vastaavien toimijoiden kanssa.
Osallistuttu Eco Toilet 2010 -seminaariin Turussa 8.11.20
Osallistuttu Turun Seudun Jätehuolto Oy:n järjestämään jätepolitiikkaseminaariin Turussa 13.12.10
Osallistuttu ympäristö- ja kaavoituslautakunnan kaavoituskatselmukseen Kirkkotien Ekotorilla 14.12.10

V. 2009

   Annettu lausuntoja seuraavista asemakaavoista: 
   Suntionkulma
   Raunistulan kävelysilta
   Vanhan Hämeentien alkupää
   Perälänkulma
   Tammiketo
Perehdytty itäisen Turun kaavoitussuunnitelmiin
Vastustettu lukuisin toimenpitein TPS:n suunnitteluvarausta Nummen keskuspuiston muuttamista jalkapallo- ym. stadioniksi
Annettu lausunto Turun kävelyn- ja pyöräilyn kehittämisohjelmasta
Käsitelty jäsenten kyselyjä Tammitien ja Karjakadun liikenteestä ja vastattiin kyselyihin
Ilmaistu kiinnostus yhteistyöstä Nummen kirjaston kanssa