Koivula-Haritun omakotiyhdistys ry

Mitä me teemme

Edunvalvontaa

Yhdistyksen tarkoituksena on valvoa Koivulan, Haritun ja Katariinanlaakson alueen omakotitalon, vapaa-ajan asunnon sekä pienkiinteistöomistajien oikeudellisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja sekä edistää ja ohjata omakoti- ja muun pienkiinteistöasumismuodon lisäämiseen ja kehittämiseen sekä asumisviihtyvyyden parantamiseen tähtääviä toimia.

Paikallista edunvalvontaa varten yhdistyksellä on edustaja Turun Pientalojen Keskusjärjestön (TPK) johtokunnassa. TPK on vuonna 1948 perustettu järjestö, johon kuuluu 38 alueellista omakotiyhdistystä. Sen tehtävänä on valvoa Turun omakotiväestön etuja mm. seuraten Turun alueen rakentamista ja kaavoitusta.

Valtakunnallisena edunvalvontajärjestönä Omakotiliitto valvoo asunnonomistajien etuja Suomessa, vaikuttamalla lainsäädäntöön pitämällä yhteyttä päätöksentekijöihin ja antamalla viranomaisille lausuntoja ja kirjelmiä. Liitto seuraa myös kunnallisen tason toimintaa, erityisesti mainittakoon kiinteistöverotus sekä maankäyttö- ja rakennuslain soveltaminen eri kunnissa.

Tule mukaan!

Yhdistys tarjoaa jäsenilleen (n. 250) erilaisia harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia kuten lentopalloa, teatterimatkoja ja posliinimaalausta. Yhdistyksellä on oma naistoimikunta, joka askartelee mm. palkintoja yhdistyksen arpajaisiin.

Yhdistyksen jäsenyys antaa edunvalvonnan lisäksi lukukuisia rahallisia etuja kuten edullisen sähköenergian, alennusta bensan ja öljyn hinnoista, alennusta lukuisissa turkulaisissa liikkeissä, ilmaisen lakimies- ja rakennusneuvonnan, ym.

Kuten edellä käy ilmi Omakotiyhdistys tarjoaa näitä etuja asunnonomistajille eikä siinä varsinaisesti erotella omistaako omakotitalon, rivitalon tai kerrostalo-osakkeen. Alueellamme toimivan aluekumppanuus -projektin yhtenä tarkoituksena onkin ollut saada alueen asukkaat toimimaan yhdessä, luomaan tunnetta, että tämä on meidän alueemme, josta voimme olla ylpeitä, välittämättä siitä asunko omakotitalossa, rivitalossa vai kerrostalossa.

suunnittelu: niksa.net
©Copyright 2004-2012 Koivula-Haritun omakotiyhdistys ry
Hallinta